sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Kansallisbaletin kesäkiertue / Helsinki-päivä 12.6.2016



Kuten muutama kuukausi sitten kirjoitin, olen viimeisen vuoden aikana löytänyt baletin ja nykytanssin. Niinpä täytyi ehdottomasti suunnata tänään Helsinki-päivänä Oopperan luo, jossa Kansallisbaletin kesäkiertueella pääsi katsomaan tunnin mittaisen baletti- ja nykytanssikokoelman ilmaiseksi. Tällaiset ulkoilmaesitykset minut aikanaan koukuttivat tanssin katsojaksi, ja niistä on edelleen ihana nauttia.

Kesäkiertueen mainoskuvaa  / Kansallisbaletti. Kuvaajan nimeä en löytänyt.


Tiesin kyllä ennestään, että paikalle pitäisi tulla hyvissä ajoin, jos mielii saada kunnon paikan. Mutta valitettavasti jämähdin Kansallismuseon kesäpihalle ihailemaan Vintage-tapahtumassa myynnissä olevia ihania vaatteita. Tai valitettavasti ja valitettavasti, nappasin itselleni 3 eurolla ihanan mekon, jota tulen kaikesta päätellen käyttämään koko kesän, niin hyvältä se tuntuu ja näyttää päällä. Joskus sovittamatta tekee onnekkaita löytöjä. Ja tosi söpön vekkihameenkin löysin, josta on kenties tuleviin baletti-iltoihin päälle pantavaksi...  Mutta kuitenkin, kun pääsin paikalle, esitys oli juuri aluillaan ja Oopperan edessä oleva tori tietysti tupaten täynnä. Aluksi asetuin suht laitaan, mutta kun siitä ei nähnyt kaikkea, kulkeuduin vähitellen keskiosaan, ja löysin lopulta ihan säällisen paikan, josta minunkin kokoiseni ihminen näki useimmat asiat, joita lavalla tapahtui. Mutta jatkossa täytyy varata enemmän aikaa paikalle pääsemiseen. Sen kyllä sanon, että vaikka ymmärrän että lapset tuollaisissa tapahtumissa nostetaan olkapäille, kun eivät ne muuten mitään näkisi, niin sellaisen isä-lapsi-tornin takaa nyt varsinkaan ei kukaan muu näe mitään...

Kaikkine näine haittoineenkin esitys oli ihana. Rakastan tanssin katsomista. En osaa kirjoittaa siitä kovinkaan fiksusti tai hyvin. Se taitaa johtua samasta syystä kuin miksi rakastan sen katsomista. Olen monissa asioissa ylianalyyttisuuteen taipuva, mutta tanssin vain koen. En voi analysoida tai selittää, mitä se tekee minulle. Näen mitä näen, tunnen tanssijoiden liikkeen ja musiikin kehossani, ja se tekee minulle jotain, jota en pysty sanoiksi laittamaan. Tulen tapahtumasta virkistyneenä, onnellisena ja tuntuu kuin sydämeni olisi asettunut taas paikalleen. Niin kävi nytkin, vaikka kuinka jouduin nousemaan varpailleni ja huojumaan pitkien ihmisten päiden ohi jotta näkisin kunnolla.  

En edes yrittänyt paikaltani ja surkeilla valokuvaustaidoillani saada kuvaa ihanuuksista, joten joudutte tyytymään puutteellisiin sanoihini. Esiintymässä olivat seuraavat tanssijat: Sara Antikainen, Eun-Ji Ha, Linda Haakana, Suvi Honkanen, Victoria Johansson, Emilia Karmitsa, Mai Komori, Iga Krata, Jevgenija Plešková, Anna Sariola, Ilja Bolotov, Ruan Crighton, Alfio Drago, Nikolas Koskivirta, Florian Modan, Thibault Monnier, Ville Mäki, Samuel Števik ja Win Vandermaesen. Ihan alkuun nähtiin hurmaava yhteiskoreografia, jossa kaikki tanssijat kävivät pyörähtelemässä, hypähtelemässä tai muuten leiskauttelemassa koreissa ja hurmaavina. Sen jälkeen nähtiin kattaus baletti- ja nykytanssinumeroita monista eri teoksista. Järjestystä en tarkkaan muista enkä monestikaan sitä, kuka tanssi missäkin numerossa. Käsiohjelmassa ei ollut niin tarkkoja tietoja, ja vaikka kuinka muistan erikseen ihastelleeni tiettyjä esiintyjiä, en aina jälkeenpäin muista, missä numerossa kenetkin näin. Saa kertoa jos muistaa paremmin tai jos olen tehnyt virheitä!

Mutta alussa näimme mm. hurmaavan Pikku joutsenten tanssin, joka tietysti jäi loppupäivän korvamadoksi, sekä Thibault Monnier'n ja Mai Komorin kauniin nykytanssinumeron, jonka koreografian Monnier oli tehnyt. Näimme myös kohtauksen ihanasta Pähkinänsärkijästä (en uskalla sanoa, ketkä olivat Klaarana, Pähkinänsärkijänä ja Hiirikuninkaana, vaikka melkein muistan). Sitten seurasi mm. lumoavan kaunis pas d'action Bajadeeri-baletista. Se oli niitä hetkiä, jolloin kyyneleet tulevat silmiin silkasta kauneudesta, ja toivoisin todella, että olisin käynyt katsomassa tuon baletin talvella! Seuraavan kerran sitten, kun se tulee. 

Le Corsairea tanssi kauniisti Suvi Honkanen partnerin kanssa, jonka nimi on nyt kadonnut mielestäni. En yhtään ihmettele, että Honkanen pääsi Helsingin kansainvälisen balettikilpailun finaaliin asti, sillä tämän ja muiden esitysten perusteella hän on lumoava, ilmeikäs tanssija sekä yleisen ihana. Sara Antikainen taisi tanssia Paquita-nimisestä baletista viehkon numeron, ja Kaunottaresta ja Hirviöstä nähtiin hurmaava neljän pupun tanssi, joka ihastutti myös viime Taiteiden yössä ja sai minut päättämään nähdä kyseisen baletin (josta varsinainen baletti-ihastukseni sitten alkoi). Ja ne pupujen koristeelliset, hieman pelikorttimaiset vaatteet! Niitä pelkästään voisin tuijottaa vaikka kuinka kauan. 

Toisenlaista eläimellistä menoa esittivät Ilja Bolotov ja Linda Haakana, jotka tanssivat kahden ketun tanssin Marjo Kuuselan Seitsemän veljestä -baletista. En ole Seitsemän veljestä -fani, mutta jos siinä baletissa on tuollaista niin se pitää nähdä, viis muusta. Hyvänen aika, miten hurmaavan eloisa koreografia tuossa oli ja miten kettumaisuus ja metsäisyys oli tavoitettu! Ilja Bolotov ja Linda Haakana sopivat ketuiksi täydellisesti: kujeilevan eloisia, energisiä, loputtoman liikkuvaisia, ilmeikkäitä. Ja Bolotovin asustus toki toi mukavasti esille sen, miten kauniiksi tanssi voikaan miesvartalon muovata. Mutta aah, tekisi vain mieli naputtaa koko ilta menemään siitä, miten mainioita kettuja nuo kaksi olivat ja millaista heidän liikkumisensa oli. Sanat vain eivät tavoita sitä. Teki mieli päästä itsekin metsäpoluille kisailemaan.

Olin muutenkin hurmioissani aina, kun Ilja Bolotov oli lavalla. Oli ihana yllätys alkunumerossa tajuta, että hän on mukana kiertueella, koska en yhtään tiennyt keitä siellä on tanssimassa. En osaa aivan selittää, mikä Ilja Bolotovissa niin iskee minuun, mutta täysillä se iskee kumminkin. Olen fanittanut häntä siitä pitäen, kun näin hänet Kaunottaressa ja Hirviössä tanssivana Merkurius-patsaana, ja Pähkinänsärkijän näin kahdesti osittain hänen takiaan. Hänen liikkeensä ja tanssinsa on hurmaavaa, ja hänessä on ilmeikkyyttä, eloisuutta ja jotain tanssin ja ilmaisun riemua, jota kerta kaikkiaan rakastan. Aina, kun näen hänet tanssimassa, tulen onnelliseksi. Ei siitä kai sen enempää tarvitse osatakaan sanoa. 

Lumikuningatar -balettia en ole nähnyt lavalla, mutta olen nähnyt kahdesti sen tallenteen, ensin Finnkinoon screenillä ja myöhemmin televisiossa. Vaikutelmani on, että tarinankerronta on höttöistä, mutta musiikki on ihastuttavaa ja siinä on kauniita kohtauksia. Nyt nähtiin ruotsalainen ja venäläinen tanssi sekä uni-pas-de-deux. Kerttuna oli ihana Eun-Ji Ha ja Kain roolin tanssi Ruan Crighton. Vaikka tuo monen eri kansallisen tanssin kavalkadi taitaa olla balettikliseitä pahimmasta päästä, ruotsalainen tanssi on kyllä hupaisa: sinikeltainen pariskunta on juuri sellainen millaisia suomalaiset kuvittelevat ruotsalaisten olevan, loputtoman iloisia ja energisiä ja vähän höpsöjä. Nikolas Koskivirta taisi olla ruotsalaismiehenä, naisen nimeä en valitettavasti muista, enkä venäläiseen tanssiin osallistuneiden nimiä. Eun-Ji Ha oli hurmaava Kerttuna, mutta pas-de-deux'ssä petyin vähän Ruan Crightoniin, josta olen aiemmin pitänyt. Hän tanssi kyllä hyvin, mutta oli kovin ilmeetön, joten kohtauksen tunnepuoli jäi vähäiseksi. En muista, että Crighton olisi aiemmin tanssinut Kain roolia, joten ehkä jännitys vain vaivasi ja jatkossa paranee.

Don Quijotea tanssittiin menevästi, ja loppupuolella nähtiin vielä Eemu Äikiön koreografioima 1-2-3-niminen jänskä nykytanssinumero, jossa Ilja Bolotov tanssi niin hurmaavasti kahden mainion ladyn kanssa, että pyyhki mielestäni ladyjen nimet, vaikka mielestäni he olivat tanssijoita joita minun ei pitäisi unohtaa. Olen noin 70-prosenttisen varma siitä keitä he olivat, mutta saatan sanoa väärin, joten en sitten sano mitään. Ihan lopussa nähtiin kohtaus baletista Muumipeikko ja pyrstötähti, ja esitys lopetettiin toiseen yhteisnumeroon, jossa kaikki ehdittiin nähdä vielä kerran ja muumit jorasivat kovasti. Siinä koreografina oli ollut Anna Sariola.

Nyt on taas sellainen olo että tahdon ostaa liput kaikkiin Kansallisbaletin esityksiin ensi kaudella, ja toivottavasti oikeasti saan sen tehtyä. Harva asia nimittäin saa oloni sellaiseksi kun tanssin katsominen. Ja se olo on erittäin hyvä olo.

Hedelmä-arviointi on jäänyt vähän vähille viime aikoina. Tämä oli taas luonnollisesti hedelmäsalaatti, mutta kyllä siellä oli ihan kirsikoitakin, mm. se kettunumero. Luulen, että Ilja Bolotov pääsee minulla yleisesti kirsikkakategoriaan. Monet balettinumerot olivat herkullisia mansikoita, Suvi Honkasen ja Eun-Ji Han tanssissa oli ehtaa vadelmaa (luulen, että Honkasessa on jotain kirsikkaistakin), ja nykytanssinumeroissa taas oli houkutteleva tujahdus limeä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti