Kirsikkapäiväkirjojen avaus

Rakkaat lukijat!

Nyt on tullut aika kirjoittaa blogini ensimmäinen teksti. Luultavasti suurin osa teistä ei ole osannut tätä blogia lainkaan kaivata ennen kuin sen sain päähäni aloittaa, joten koetan pitää alkujaaritteluni kohtuullisissa mitoissa. Olen pitkän aikaa salaa haaveillut kulttuuriblogin perustamisesta, koska intoilen kaikenlaisista taide-elämyksistä niin paljon, että sitä olisi hauska jakaa muillekin kirjallisessa muodossa sen lisäksi, että höpötän asiasta niille harvoille ystävilleni, jotka jaksavat tarpeeksi pitkään kuunnella. Ja vähintään yhtä paljon siksi, että muilla kulttuuriblogisteilla näyttää olevan niin hauskaa yhdessä.

Tarkoitukseni on pitää nimenomaan kulttuuriblogia, jota ei ole määritelty yhden ainoan taidelajin blogiksi, koska ensinnäkin intoilen monista taiteista, ja toiseksi tämä vähentää mukavasti paineita kirjoittaa esimerkiksi kaikista näkemistäni teatteriesityksistä, jotta sisältöä tulisi kohtuullisen paljon. Haluan pitää tämän puuhan mahdollisimman kivana ja vähän paineita aiheuttavana, ja kaikesta ei aina osaa kirjoittaa. Todennäköisesti teatteri ja kirjat tulevat kuitenkin olemaan hallitsevina. En lupaa mitään, sen kummemmin päivitystahdista kuin omasta osaamisestani ja järkevyydestäni. Jos etukäteen ei lupaa mitään, silloin kaikki on kotiin päin, eikö?

Ehkä minun pitäisi hieman esitellä itseäni. Olen jokusen vuoden yli kolmenkymmenen ikäinen neiti-ihminen ja taiteiden palvoja, joka asustaa nykyisin pääkaupunkiseudulla, mutta käy välillä nauttimassa kulttuurista ja ihmisten seurasta muuallakin. Taipumuksenani on hullaantua erilaisiin taide-elämyksiin siinä määrin, että järkevä äitini ei ymmärrä, mistä on moisen tyttären saanut. Etenkin musikaalien kanssa käy joskus näin. Blogini tarkoitus on auttaa todellisuuspaossa ja todellisuuden katsomisessa eri näkövinkkelistä, joten en sano tässä enempää siitä, mitä teen silloin kun en intoile kulttuurista. Kirjoitan pitkästi ja yksityiskohtaisesti, luultavasti liiankin. Suhtaudun asioihin tunteen palolla ja kovasti pohdiskellen, ja rakastan kaikkea kaunista ja taiten tehtyä.

Pienoinen selitys blogin nimelle. Se sai alkunsa, kun luin helmikuun alussa Twitter-keskustelua, jonka osapuolina olivat ainakin Jyri Numminen, Miiko Toiviainen sekä kolme teatteribloggaajaa, Linnea, Talle ja Paljon melua teatterista -blogin Katri. Muistaakseni keskustelu eteni suunnilleen niin, että Jyrin mielestä tähtien antaminen teatteriesityksille on tosi ysäriä, ja niiden tilalle pitäisi saada jotain omaperäisempää, kuten värejä sateenkaaresta. Miiko kannatti sateenkaarta, mutta ehdotti myös vaihtoehtoiseksi arvioinniksi "mikä hedelmä tämä esitys olisi?" Tästä innostuivat mainitsemiani kolme teatteribloggaajaa, jotka päättivät ryhtyä antamaan teatteriesityksille vastedes hedelmiä ja marjoja. Hedelmäasteikon hienoutta lisää se, että on täysin riippuvainen kirjoittajasta, mikä hedelmä on se paras, onko appelsiini parempi kuin ananas ja mikä onkaan mansikan ja karpalon todellinen ero.

Kun minä tätä lueskelin ja hihittelin, tajusin, että tämähän on myös minua varten tehty. Nimittäin tiettyjen teatteriesitysten jälkeen tai tiettyjen musikaalinäyttelijöiden näkemisen jälkeen minua saattaa himottaa valtavasti tiettyjä hedelmiä tai niiden makuisia herkkuja. Nähtyäni juuri Helsingin Kaupunginteatterin Vampyyrien tanssin olin huomannut, että se saa aikaan sen mitä ei ole tainnut mikään muu suomalainen esitys vielä tehdä: alan kauheasti himota kirsikkaherkkuja. Kirsikka on suurimpia suosikkejani kaikista marjoista/hedelmistä, ja sen haluaminen on yleensä merkki aivan erityisestä esityksestä. Toisaalta myös toiset hedelmät voivat olla hienouden merkki: jos haluankin vadelmaa, esitys ei ole ollut yhtään huonompi kuin kirsikkaesitys, ja myös omenakaneliesitys on mainio. Mutta selvästi kertoo paljon esityksestä, haluanko kirsikkaa vai jotain muuta. Niinpä päätin, että voin mainiosti ottaa käyttöön hedelmäasteikon teatteriesitysten arvioinnissa, ja jopa nimetä blogini tuon mystisen kirsikan mukaan, joka on yksi teatterielämysteni tavoitelluista huipuista.

En usko, että hedelmät ja marjat kelpaavat kaikkien taidelajien arviointiin, mutta muiden kanssa arviointi on vielä kehitteillä. Ehkä kirjoja voisi arvioida sen mukaan, mitä teetä ne muistuttavat. Sittenpä sen näkee. Ja jos en satu keksimään, mikä hedelmä/tee/jälkiruoka/tms. jokin taide-elämys on, en ota paineita moisen löytämisestä. Kuten sanottua, tämän on tarkoitus olla hauskaa.

Nyt olen kuitenkin jaaritellut aika pitkästi ja olen luultavasti antanut itsestäni sangen omituisen kuvan, joten lopetetaan tämä ja annetaan seuraavaksi tilaa taide-elämyksille. Ei huolta, ne kirjoitukset eivät tule olemaan näin höpsöjä - tai toisesta näkövinkkelistä ne saattavat olla vielä höpsömpiä, sillä harvaan asiaan suhtaudun yhtä intohimoisesti kuin kulttuurikokemuksiini.