 |
| Sylvia-koira (Elina Aalto) ja Greg-isäntä (Jari Pehkonen) ovat innoissaan, sohvalla istuva Kate (Heidi Herala) ja Phyllis-ystävätär (Aino Seppo) eivät niinkään. Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri / Tapio Vanhatalo. |
Näin esityksen teatterin tarjoamalla bloggaajalipulla.
Kiinnostuin A.R. Gurneyn Sylvia-näytelmästä heti, kun luin
sen esittelytekstin joskus HKT:n nettisivuilta. Osasyynä on se, että rakastan
koiria ja minua kiehtoo ajatus näytelmässä, jossa koiran avulla kerrotaan
ihmisistä ja heidän suhteistaan. Toisaalta Elina Aalto kuulosti täydelliseltä
valinnalta Sylvia-koiran rooliin, niin eloisa ja ilmeikäs hän oli syksyllä
Kouvolan Teatterissa näkemässäni Love Story -musikaalissa, ja halusin nähdä
millainen hän on koirana.
Sylvian perusidea on tämä: keski-ikäinen aviopari Greg ja
Kate (Heidi Herala) on juuri vetäytynyt viettämään lasten kotoa lähdön
jälkeistä elämää mukavassa newyorkilaisasunnossaan, kun Greg löytää puistosta
Sylvia-koiran (Elina Aalto). Hän ihastuu valtaisasti koiramaiseen tapaan ehdoitta
rakastavaan, eläväiseen Sylviaan ja tahtoo pitää koiran. Kate ei niinkään
ihastu, ja pian Sylvian läsnäolo alkaa hiertää heidän välejään. Mitä
tympääntyneemmäksi Kate käy, sitä innostuneempi Greg on Sylviasta, jonka
välittömyys ja vaistomaisuus on vastakohta kaikelle muulle hänen elämässään:
tympeälle työlle, ärsyttävälle pomolle ja ilmeisesti myös tavanomaiseksi
käyneelle avioliitolle Katen kanssa. Gregin Sylvia-innostus menee melkoisen
hulvattomille ylikierroksille. Tätä puidaan välillä niin koirapuiston
vakioasiakkaan Tomin (Pertti Koivula) kuin Katen ystävättären Phyllisin ja
parisuhdeterapeutin (molemmat Aino Seppo) kanssa. Ohjauksesta vastaa Kari
Rentola, puvustuksesta ja lavastuksesta Katariina Kirjavainen, ja näytelmän on
suomentanut Riikka Takala.
Odotukseni toteutuivat, tykkäsin näytelmästä kovasti. Se oli
juuri sellainen toisaalta leppoisan inhimillinen ja välillä absurdi komedia, toisaalta
salaviisas ihmiskuvaus, josta nautin ja jota olin kaivannut tähän väliin. Elina
Aallon näyttelijäntyö Sylvia-koirana on teoksen sydän, ja vahva sydän onkin.
Aalto onnistui olemaan niin koiramainen koira, että minulla sormet syyhysivät
päästä rapsuttamaan niin näytelmän aikana kuin pitkään sen jälkeenkin.
Oli mielenkiintoista, että Sylviasta ei tehty kovin
koiramaisen näköistä - lähinnä saparot muistuttivat luppakorvista, kynsikkäät
tekivät käsistä tassujen näköiset ja villapuserossa on tiettyä karvaisuutta. Mutta
muuten lavalla hyppi, pomppi ja nuuski viehko nuori nainen joka silti onnistui
olemaan erittäin, erittäin koira. Yllätyksekseni Sylvia myös puhui yhtä paljon
kuin ihmisetkin. Näytelmässä ei liikaa alleviivattu sitä, mitä tämä kaikki
tarkoittaa ja miksi Sylvia ylipäätään merkitsee Gregille niin paljon (teorioita
muiden hahmojen suusta toki riitti, toinen toistaan oudompia). Pidin siitä,
sillä se jätti mukavasti tilaa omalle tulkinnalle.
 |
| Ihana Elina Aalto Sylviana, Jari Pehkonen (Greg) rapsuttaa. Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri / Tapio Vanhatalo. |
Luultavasti Sylvian puheet ja olemus oli tarkoitettu
kertomaan miten Greg koiran näki. Sylvia tuntuu peilaavan hänen ihmisyytensä
hukassa olevia puolia kuten vaistomaisuutta, fyysisyyttä ja luonnonläheisyyttä.
Toisaalta yhtä lailla Sylvian repliikit voivat tarkoittaa, mitä koira omalla
kielellään tarkoittaa silloin kun haukkuu, kiehnää tai nuuskii. No, miksi
Sylvia oli niin tärkeä? Osittain sanoinkin jo: koska koira toi esille sellaisia
puolia ihmisyydestä, jotka modernista kaupunkilaisuudesta on siivottu pois.
Siksi olikin niin herkullista, että Sylvia oli ihmishahmossa: kun nuori nainen
röhnöttää sohvalla koiramaisesti tai nuuskii toisten haaroväliä, se näyttää
hauskasti mitä emme salli ihmisille vaikka koirilla ne ovat ihan normaaleja. Eivätkä
koirat ja ihmiset toisistaan kuitenkaan paljon eroa, kun koko luomakunnan
kirjoa katsoo.
Muutakin Sylvia tuntuu kertovan: ihmisen kaipuusta luontoon
ja vaistomaiseen, yksinkertaiseen elämään. Muutoksen kaipuusta ja kammosta,
ylipäätään siitä miten eri ihmiset suhtautuvat muutokseen, etenkin
ihmissuhteissa. Tarpeesta täyttää elämä jollain merkityksellisellä.
Rakastamisesta ja valinnoistakin. Ja tietysti siitä, miten hupsuja ihmiset osaavat olla, ja koiratkin.
Jari Pehkonen oli ihana Greginä. Työpaikkaansa tympiintyvä,
modernin kaupunkilaiselämän vastapainoksi luonnollisuutta kaipaava Greg oli
minusta hyvin samastuttava hahmo. Vaikka hänellä meni kuinka yli Sylvian
kanssa, hän tuntui kovin sympaattiselta. Heidi Heralan esittämä Kate sen sijaan
jäi minulle etäisemmäksi, vaikka Herala periaatteessa hyvin ja ilmeikkäästi
Katea esitti, ja etenkin hänellä oli mainioita ilmeitä, jotka alleviivasivat
sitä että Greg ei yhtään tajunnut missä mennään. Mutta kokonaisuudessaan hahmo
jäi minulle ulkokohtaiseksi enkä saanut hänestä otetta, enkä oikeastaan missään
vaiheessa sympannut Katea vaikka Gregillä tosiaan meni aika yli Sylvian
suhteen. Ehkä tulkinta oli vähän turhan parodinen minun makuuni tai muuten vain
liian tyypillinen suomalaisen komedian tanttakuvaus. Myös Aino Seppo veti
mielestäni parodian turhan pitkälle terapeuttina, vaikka ehkä se oli tietoinen
ohjausvalinta kun meininki tarvitsi saada siinä vaiheessa mahdollisimman
absurdiksi. Katen menestyvään ystävättäreen Phyllisiin tyyli sopi ja
Phyllis-kohtaus oli hyvin hauska. Pertti Koivula oli hirmuisen ihana
koirapuistossa viihtyvänä Tomina, joka pohdiskeli elämänviisauksia miehen ja
koiran suhteesta eikä tainnut olla kovinkaan viisas omasta elämästään - mutta
ainakin suhde Pontus-koiraan oli ja pysyi.
 |
| Sylvia (Elina Aalto), Greg (Jari Pehkonen) ja Tom (Pertti Koivula) koirapuistossa. Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri / Tapio Vanhatalo. |
Sylvia on hyväntuulinen, paikoin absurdi komedia koirista ja
ihmisistä, mutta herättää myös ajatuksia ja koskettaakin. Elina Aallon huikea
suoritus eloisana ja teeskentelemättömänä koirana kantaa näytelmää, toisaalta myös Jari Pehkonen ja Heidi Herala kovin vastakkaisia asioita haluavana avioparina. Suosittelen niin koiraihmisille ja muille
biofiileille kuin kaikille muillekin. Nyt toukokuussa on jäljellä enää muutama
esitys, mutta syksyllä koiramainen meininki jatkuu taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti